Suojatiepäivystys elokuussa koulun alkaessa
29.6.2026
Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoiset turvaavat pienten lasten koulumatkan elokuussa koulujen alkaessa. Lohjalla huomioliiveihin pukeutuneet vapaaehtoiset päivystävät alakoulujen (mm. Laurentiuskoulu, Ojaniitun koulu, Muijalan koulu, Metsolan koulu, Asemanpellon koulu, Perttilän koulu) läheisyydessä muistuttaen autoilijoita ja muita teillä liikkuvia hiljentämään vauhtia. Koulutien turvaajat -kampanja toteutetaan ympäri Suomea.
Kampanjointia tarvitaan, sillä liikenteessä on viimeisen kolmen vuoden aikana kuollut keskimäärin kaksi alakouluikäistä vuosittain. Vaikka henkilövahinkojen määrä on vähentynyt viidenneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana, liikenteessä loukkaantuu keskimäärin 125 alakouluikäistä joka vuosi. Lähde: Liikenneturva
Elokuussa sadat tuhannet lapset totuttautuvat liikenteeseen kesäloman jälkeen ja kymmenet tuhannet ekaluokkalaiset vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä. Autoilijoiden on kiinnitettävä erityishuomiota pieniin kulkijoihin, joiden havaitseminen voi olla haastavaa ja käytös toisinaan arvaamatonta.
Kaikki halukkaat voivat ilmoittautua koulutien turvaajiksi.
Osallistuminen kampanjaan vie vain puoli tuntia yhtenä arkiaamuna. Vastineeksi vapaaehtoisena kampanjaan osallistumisesta saa hyvän mielen. Ohjeet saa MLL:n paikallisyhdistyksestä. Ilmoittaudu koulutien turvaajaksi lähettämällä meille sähköpostia: lohjan.yhdistys(a)mll.fi.
Koulutien turvaajat -kampanjan yrityskumppaneina toimivat tänä vuonna Varova ja LähiTapiola, jonka henkilöstöä osallistuu kouluteiden turvaamiseen myös vapaaehtoisten roolissa.
Tarkemmat ajankohdat löytyy täältä: https://lohja.mll.fi/toiminta/suojatiepaivystys/
.jpg)